Nuorille töitä

Torstai 23.3.2017 klo 7:51

Nuorten työttömyys Vantaallakin jatkanut kasvuaan vuosi vuodelta, niinkuin koko suomessa. Sama tilanne on myös etelä-euroopan maissa. Niissä nuorisotyöttömyys on vielä hurjemmissa luvuissa kuin täällä pohjolassa. Todellinen aikapommi. Huolestuttavinta asiassa on se, että pitkäaikaistyöttömien osuus jatkuvasti kasvaa.

Työttömyyden seurauksena usein tulee asunnottomuus ja nämä yhdessä ovat suurin syy nuorten syrjäytymiseen.

Tilastoilla voidaan kikkailla, kun laitetaan nuoria(kin) koulutuksiin, tuki- ja tempputyöllistetään yms. Nämä nuoret eivät näy tilastoissa, jotka siten näyttävät siedettävimmiltä. Todellisuudessa aletaan saamaan tässäkin asiassa etelä-euroopan tilastoja kiinni. Tilastot ei vaan kerro kaikkea.

Hyviä hankkeita nuorisotyöttömyyden ehkäisyyn toki myös löytyy. Valtakunnankin tasolla. Vantaan Petra hanke yksi monista. Nämä tietysti maksaa, mutta ajan mittaan maksavat kyllä itsensä takaisin. Turhat pullantuoksuiset palaverityöryhmät voi jättää vähemmälle ja oikeaa tekemisen meininkiä kehiin.

Sama tilanne asunnottomuuden kohdalla. Paljon on nuoria, jotka majailevat kavereiden nurkissa, satunnaisesti vanhempien luona tms. joille ei omaa kämppää löydy ja kirjoilla vanhempien luona. Onneksi sentään yöpaikka löytyy ja voivat vanhempien luona majailla.

Suurin osa näistäkin nuorista varmasti haluaisi tehdä töitä ja sitä kautta päästä oikeaan itsenäiseen elämään kiinni. Suunnitella ja rakentaa omaa tulevaisuutta.

Pk-yritysten toimintaedellytyksiä pitäisi koko valtakunnassa parantaa, jotta pienyrittäjätkin uskaltaisivat palkata lisää nuoria töihin. Byrokratiaa, turhaa yrittämisen sääntelyä ja joustamattomuutta pitää vähentää. Palkkaamisen suurin jarru, yrittäjän kontolla olevia välillisiä sivukulun sivukuluja tulisi tarkastella alaspäin ja roimasti.

Myös ALV-alarajan nosto pitää tehdä. Tätä kautta lisää töitä varmasti tulee mikro/pienyrityksiin. Kaikki nämä lisää tuloja myös valtion pohjattomaan kassaan.

Liian usein se yksityinen pienyrittäjä tekee kaiken yksin. Joka päivä, ilman lomia. Mediassakin haukutaan ahneeksi, jos vaikka, sillä omalla duunilla, innovatisuudella ja omalla riskillä on onnistunut vaurastumaan. Rikolliseksi riistäjäksikin haukutaan.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: yrittäjä, yrittäminen,

Työuupumus

Perjantai 10.3.2017 klo 21:41

Oikeus- ja työministeri Lindström uupui työtaakan alle. Kyllä saikulle pitää jäädä ja mieluummin ajoissa. Voimia, tsemppiä ja pikaista paranemista Jarille.

Työtaakalla ei kannata itseään tappaa. Kaksoisministerin työssä on liian paljon hommaa. Aika harva, edes ammattipolitiikko, pystyy pätevöitymään noin monen ja erittäin tärkeän alan ammattilaiseksi.

Salkut vaan jakoon. Tässä tapauksessa oikeusministerin salkku sopisi Leena Meren (PS) käteen paremmin kuin hyvin.

Myös yksityisellä ja julkisella sektorilla on viime aikoina ollut massiivisia YT-neuvotteluita irtisanomisineen. Yleensä ne työt ei mihinkään vähene, vaikka väki vähenee ja pidot ei parane. Taloudellinen tulos ehkä hetkeksi.

Monet uupuu ja jopa niin pahoin, että joutuu sairauseläkkeelle, ennenaikaisesti. Samat työt sitten hoidetaan vaan pienemmällä porukalla.

Ennenaikaiset sairaus- ja muut eläköitymiset, jos mitkä maksaa, yritykselle ja yhteiskunnalle (lue veronmaksajille).

Puhumattakaan pk-yrittäjistä, etenkin yhden miehen yrityksistä. Liian usein yrittäjä puurtaa pitkää päivää vuodesta toiseen, minimaalisilla vapaapäivillään. Toivottavasti edes vaurastuu työllään eläkeikään mennessä.

Heillä voisi töitä riittää palkollisillekkin, mutta aika usein ei siihen uskalleta lähteä kaiken byrokratian, sekä palkattavan sivukulun lisäkulun sivukulujen vuoksi.

Tälle sektorille olisi em.asioihin saatava helpotusta. Saattaa muuten vuosien päästä olla niin, ettei meiltä tämän suurimman työllistävän sektorin puolelta löydy tarpeeksi yrittäjiä.

Ennaltaehkäisy ja katse pidemmälle kuin huomiseen, auttaa työuupumus asiassa. Työpaikoilla, etenkin johdon tehtävänä olisi nämä tiedostettava. Siinä ei paljon auta, jos kauniita satasivuisia sepustuksia työ- ym. ryhmissä väsäillään tai kerran vuodessa käydään tyky-päivillä. Joskus jopa palaveerataan ja suunnitellaan asioita, jotka sitten jäävätkin vain niihin pullan tuoksuisiin palavereihin.

Valitettava tosiasia monessa paikassa on, että katsotaan vain sen hetken ja menneisyyden lukuja ja millaista tulosta jää viivan alle.

Visio tulevaisuuteen on liian usein vain seuraavan kvartaalin mittainen ja oman pestin turvaaminen. Inhimillisyys on kaukana. Välillä meno on raadollista. Nykypäivän hektisyys ja tulos tai ulos liian ratkaiseva tekijä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kunnallisvaalit, vaalit, yrittäjä, työ