Valtuuston kokous

Torstai 15.12.2016 klo 11:16


Maantanin valtuustonkokous oli taas yhtä näytelmää, joka kesti noin puolilleöin. Facebook päivitykseni tiistaina asiasta ohessa...

Eilisen maraton(teatteri)kokouksen loppuhuipentuma. PS valtuustoryhmä kokonaisuudessaan oli ja on ollut kokoajan näitä korotuksia vastaan ja esitettiin tämän asian hylkäämistä. Ei auta, kun valtuuston äänestyksessä "demokratia" voitti. Perustelut palkkionkorotuksille tässä Vantaan taloudellisessa tilanteessa on ihan yhtä tyhjän kanssa. Leikkauksia ja säästöjä haetaan sieltä sun täältä, vedoten TVO:hon (taloudenvelkaohjelma).
Suoraselkäistä toimintaa olisi ollut hylätä koko korotusesitys ja näyttää omalla pienellä esimerkillä, että ollaan edes tältä osin mukana talkoissa.
No vaalit tulee ja kannattaa käydä siltä omalta ehdokkaalta kyselemässä miksi äänesti tämän puolesta.
Itse aina ollut sitä mieltä, että näitä korotuksia ei pidä tehdä, valtuuston ja lautakuntien jäsenmääriä pitäisi pienentää.
Mitä mieltä itse olet, kannatatko sitä, että luottamustoimien palkkioita korotetaan ja saamme osa-aikaisen valtuuston ja hallituksen pj:t?
(yhdessäkin perusteluissa kuulimme, että oli ihan tavan kansalaisetkin ollut sitä mieltä, että vähän voisi korottaa...taitaa olla aika harvassa ne ihmiset).
Lähdenpä lenkille.

Ja keskiviikkona tuli vantaan sanomien artikkelia (artikkelin linkki tekstin lopussa) kommentoitua seuraavanlaisesti:

Tämäkin episodi nähtiin maanantain valtuustonkokouksessa. Valtuuston kokouksen sen hetkinen puheenjohtaja (luuli) nousevansa lain yläpuolelle (yrittäen) kieltää äänestystuloksen kuvaamisen. Luulikohan arvoisa puheenjohtaja, että vain numeerinen äänestystulos tulisi julkisuuteen ja  ettei olisi tullut nimiä (harmittavasti näin vaalien alla) esille, kuka äänesti korotusten puolesta....No, ei varmaankaan, kun kansalaisetkin kuulemma isoissa määrin kannatti palkkioiden korotuksia. NOT.

Tästä juttuun.

Avainsanat: vantaa, palkkionkorotus, politiikka


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini